tiistai 17. kesäkuuta 2008

Last words before departure

"Yes" for:

The hair! En olisi ikinä kuvitellut, että tuollainen platinablodahtava kuontalo saa itseni näin innostuneeksi. Ja taas yksi todiste siitä, miten hiukset voivat näyttää kerrassaan upeilta oikeiden vaatteiden kanssa.

"No" for:

Muotivillitys, joka ei iske sitten alkuunkaan. Niin siis nuo kahta verenkiertoelintä muistuttavat muoviset kakkulat, jotka ovat kyllä suloiset, mutta tuovat minulle vain aivan liikaa mieleen ne lapsuusvuosien synttärit, jolloin voitin onginnassa Coca colalla täytetyn ilmapallon (kuka näitäkin palkintoja on keksinyt?) ja pudotin sen vahingossa sitten päälleni heti sangosta ihanuuden kaapattani. Vaikka kolalla liukuvärjätty valkoinen paita saattaa kuulostaa eksoottiselta, en silti suosittele testaamaan tätä kotona! Takaisin laseihin: Syy inhooni voi olla myös se, että yritän näyttää tämän 3v-otsikseni kanssa vanhemmalta ja myös viisaammalta, nuo lasit kun eivät välttämättä hirveästi lisäuskottavuutta luo :D Olenko ainut joka ei innostu sydänlaseista? Kuva Bettyn blogista.

"Nam" for:

Kesän ekat mansikat! Tupla-ah, miten joku voikin olla näin ihanaa?

"Yeah" for:
IOUD-pienokainen oli päässyt ministi mukaan Keski-Suomalaiseen! Tästä pääset lukemaan koko artikkelin. Hauska huomata, miten tälläinen pikkuseikka antaa ihanan tunteen ja rutkasti lisäpuhtia. Ja järisyttävän suuret kiitokset yhdelle kultaiselle, joka kommenttiboksissa vinkkasi asiasta!

"Vauu" for:

Kuvan fiilistä, tyyliä, tukkaa ja tunnelmaa tavoitellessa voisin siemaista tuon drinkit ja napata nuo aurinkolasit!

"Hehee" for:

Eilen kyylätessä leffaa Viesti mereltä, en voinut olla kiinnittämättä huomiota hauskaan ilmiöön nimeltä "vuoden 1999 leffan vaatetyylit ovat juuri nyt muodissa". Leffa näkyi niin korkeavyötäröisiä pillejä, liuku- ja batiikkivärjäystä kuin erilaisia tennareita ja kangastossujakin. Tässä todisteita: Huomasiko ketään muu samaa?

"Hähää" for:
Tänään sitä sitten lähdetään kolmeksi viikoksi kohti Maltaa. Olen koko illan jututtanut neljää seuraksi lähtevää tyttöstä ja tutuiksi ovat tulleet kysymykset ja lausahdukset kuten:
Kuinka monet kengät sulla nyt on? Tuleeko mun oikeesti käytettyä tota hupparia? Argh en saa mun hiuksia mitenkään kuitenkaa siellä, ne vihaa kosteeta ilmatoa! Ja se perinteinen: Apua mun laukku painaa edelleen yli kakskyt kiloa vaikka tyhjensin siitä jo puolet!
Mutta pitemmittä puheitta, pitkää huoli Suomesta ja te blogilliset, päivitelkää kaikkia täkäläisiä juorua, jotten ole ihan sekaisin kun palaan takaisin (; Arrivederci!

Ps. Katastrofaalisten lemmikkiongelmien ja matkalaukun hajoamisen seurauksena en nyt ehtinytkään tekemään yhtään postausta varastoon. Harmittaa todella, varsinkin kun menin vannomaan että kehitän jotain! Lupaan kuitenkin rapartoida entistä enemmän matkan jälkeen.

Ps2. Olen ollut tarpeeksi ilkeä pyytääkseni kommentteja tuonne lootaan, mutta teen sen kuitenkin! Ette arvaa miten paljon yhtä matkaajan mieltä lämmittäisi, jos kotiin palattua blogissa olisi edelleen elämää. So feel free and make it happend!

maanantai 16. kesäkuuta 2008

So so soldier

Tämän kaiken lähtöhuuman keskellä sain viettää myös kulttuuririkkaan Helsinki-kaksipäiväisen. Ohjelma sisälsi kesäteattereilyä, ilmaiskonsertteja ja kummalista säätä. Ensikertaa varten toivoisin, että Ilmojen Herra päättää valmiiksi tarjoaako taivas tippoja vai auringonsäteitä!

Kävimme kaverini kanssa katsomassa siis Suomenlinnassa pyörivän Ryhmäteatterin kesäteatterin Tuntemattoman Sotilaan (voiko vaikeampaa lausetta olla? no okei voi olla, mutta tämäkin oli haastava!) ja täytyy kyllä sanoa, että pätkä oli parasta teatteria mitä olen eläessäni nähnyt. Kaksituntinen tarjosi hienoja lavastuksellisia oivalluksia, nuorta (minusta oli ihanaa että kaikki ne sotilaat olivat oikeasti nuoria) mieskomeutta, naurua, itkua ja eturiviläisille - minulle siis myös - paukulliset Jaloviinaa. Joka muuten maistui yllättävän hyvältä, vaikka pientä kakomis-efektiä olikin havaittavissa. Näyttelijät olivat myös loistavia ja saivat tämän tytön ihan kippuralle kylmistä väreistä. Suosittelen siis erittäin suuresti mikäli mahdollisuuksia vain on, minun käsittääkseni kun tämän kesän näytökset ovat ovat jo loppuunmyyty.

Pitihän arvon pääkaupungeissa suorittaa pientä viatonta shoppailuakin. Ostin kuitenkin perustavaraa ja pitkästä aikaa koen, että tein oikeasti kannattavia sijoituksia tulevaisuttakin ajatellen. Stadiumissa yhdet valkoiset bikiniyläosat ja keltainen kangaskassi suorastaan huusivat pääsyä vaatekaappiini. Nilsonilta mukaan tulivat syyskengät, jotka pääsevät varmasti esille vielä monen moneen otteeseen. Sen lisäksi ostin vedenkestävän Diorshown, sen Biothermin meikkivoiteen ja Goshin kajaalin, joista lupaan raportoida heti kun uutukaiset saavat vähän käyttöä alleen.

Kotiinpaluu oli erityisen ihana, kun huone oli täynnä yllätyksiä. Sängyn päältä löytyi Aavavintagen paketti ja pöydältä kirjekuori Bisquitsilta Hollannista. Aavavintagesta myös myöhemmin, nyt vaan pari kuvaa ja unta kaaliin. Tämä pakkaaminen on niin uuvuttavaa, että syytän sitä heikohkosta blogitarjonnastakin. Huomiseen yritän mahduttaa jotain parempaa postausta!

Ostosten kuvatarjonta on valitettavasti erittäin heikko, mutta sen keltaisen kangaskassin voi ainaki bongata kuvasta.


Arvonnasta voitettu kiiltoripsiväri oli aika jännä tuttavuus. Levittäessä se antoi ripsille hopeisen sävyn, mutta todella nopeasti kuivittuaan mascara näytti ihan perumustalta ripsissä. Ja illalla naaman pestyäni sain vastaan räkäiset naurut, kun koko poskeni oli täynnä vasta pesuvaiheessa esiin tullutta glitteriä. Joka tapauksessa ajattelin hyödyntää tätä satunnaisissa iltamenoissa, eli kiitokset ja terkut vain Bisquitsin puoleen!

Rahaa meni taas ihan liikaa, nyt lupaan rauhoittua näinä parina päivänä ennen lähtöä. Niin ja pirullisen pian se matka jo tuleekin. Lupaamani ajastetut postaukset ovat vielä vähän työn (ja kysymysmerkin) alla, mutta lupaan yrittää parhaani. Kyllä te ainakin jonkin näköisestä liibalääbästä saatte nauttia minun makoillessa Maltalla.

Olisi muuten ihana kuulla muiden juhannus- ja kesänviettosuunnitemia täällä Suomessa, kun itse en pääse sitä liiemmin kokemaan! Ja mites on teidän laita, onko kesäteattereita tullut jo katsastettua?

Ryhmäteatterikuvat.

tiistai 10. kesäkuuta 2008

Malta mieles

On tullut aika ilmoittaa, että pian meikäläinen jää lomalle. Taino lomalle ja lomalle, minä ainakin haluan ottaa sen lomana. Olen siis lähdössä pian kolmeksi viikoksi kohti Maltan saaria! Luvassa tulee olemaan koulutusta, viralisia tilaisuuksia, toivottavasti (tolkuttoman paljon myös) epävirallisempia tilaisuuksia, itseni grillaamista ja armotonta pisamien kalastelua. Hmm, uupukohan listalta jokin seikka? Ainii, ehkä myös vähän shoppailua shoppailua shoppailua!
Josta pääsemmekin pääpointtiin: Lets speak it out, sisters! Kaikki maltalaiset, (teidän että monet lukiojoista oikeasti asuvat siellä..) Maltan kokeneet tai muuten vaan siitä tietäväiset ihmiset, teidät on velvoitettu kertomaan (shoppailu-) vinkkejä, kokemuksia ja kaikkea mitä vain voi kertoa koskien Maltaa. No velvottamaan en ihan ehkä kykene, mutta you got the point. Olisi vain hirmu ihanaa kuulla joitain tarinoita, mielipiteitä ja niitä vinkkejä ennen lähtöä!

Kuvaclikcc.
Minä taas puolestani lupaan tehdä kattavan oppaan kyseistä saarimöhkäleestä, ajastettuja postauksia jottei tauko ole ihan kolmiviikkoinen ja aajattelinpahan järjestää arvonnankin kotiin tulessani. Palkintoina totta kai uunituoreita tuliaisia (;

Mitä teidän lomaanne sisältyy?

Never say never part 2

Totta kai tässä piti käydä niin, että kun jokin aika sitten kirjoitin postauksen siitä, miten tuskin tulen kukkamekkoa ostamaan, löysin sen parin päivän päästä suoraa suoran nokkani edestä. Mutta eihän tässä mitään, minä huostaanotan mieluusti suloisia kukkaisuuksia kirpputorilta käsin. Ja tällä kertaa koriini päätyi kukkaa kaksin kappalein, joka toimii hyvänä todisteena että höpötyksiäni täällä ei todellakaan kannata uskoa. Pikemmin uskon siihen, että jos jotain kirjoitan, toimin juuri päinvastoin! Listan jatkoksi voi siis tekaista: en tule ostamaan farkkutakkia, en lähetä sitä tilausta Forever 21 ennen loman loppua ja maltan mieleni ja säästän palkasta myös syksyyn, jolloin aikaa töille ei herukaan enää niin paljon. Noin, nyt voinkin sitten rikkoa lupaukseni kummastelematta asiaa se enempää (;

Löytö numero yksi. Oikeasti tämä taitaa olla pitkä hame, mutta uskon että voin käyttää sitä olkaimettomana mekkona vyön kanssa tuettuna. Yksilö on kuitekin kokoa 42 ja taidan joutua jälleen kerran tarttumaa niihin pelättyyn neulaan ja lankaan..

Tämä vasta löytö olikin! Suloisuu kun hyppäsi koriini vajaalla kahdella eurolla ja istuu päälle kuin jätski kesäpäivään (joista ei muuten ole ollut tietokaan näiden parin päivän sisässä, ÄRR).

Mitäs pidätte ostoksistani? Ja oletteko itse löytäneet mahdolliset kukkaismekot juuri kakkoskäden kaupoista, ne kun näyttävät olevan antoisimmat apajat tällä saralla?

maanantai 9. kesäkuuta 2008

Maanantain uutislähetys

Morjes, minulla on nyt kaksi ilmotusluontoista asiaa. Pidemmittä puheitta:

Meidän oma Suomen Suvi bongattu Ellen nettisivuilta "street chickinä!" Damn dude, you look good!

Vihdoin odotus palkittiin! Sinkkuelämää-leffa tuli siis katsastettua menneen viikonlopun aikana ja huimiin analysointeihin en lähde mutta pakko sanoa, olihan se ihana. Naurua, itkua, hihitystä, satc-huumoria, ihania asuja, nerokkaita väri- ja niittiyhdistelmiä sekä etenkin kenkiä to die for!