keskiviikko 28. toukokuuta 2008

Rockers

Niin kuin varmasti moni muukin, myös minä voin esittää muille blogimaailmassa kirjoittaville suuren kiitoksen siitä, että lähdin itse tähän hullun mahtavaan muotiblogimeininkiin mukaan. Taipaleeni muiden blogien kanssa taisi alkaa viime syksynä, mutta vasta tähän maailmaan kunnolla uppoutuneena, joulun tienoilla, motivoiduin täysin ja aloin vakavissani harkitsemaan oman blogini pystyyn pistämistä. Ajatus siitä, että pääsisi aukomaan päätään tähän vielä melko pieneen Suomen piiriin oli erittäin houkutteleva. On mahdollisuus puhua niin paljon muodista ym. härdellistä sen ympärillä, kuin vain innostukseltaan ehtii.

Tänään, blogini ensimmäisenä kuukausipäivänä (oikeasti se oli jo eilen, mutta eihän kukaan pientä virhettä huomaa!) voin kyllä sanoa, että olen erittäin iloinen otettuani vihdoin tämän askeleen ja kasattuani blogini kokoon. Ainakin nämä viime viikot ovat olleet ihan superit! (:

Tämän oodinalun jälkeen ei voi muuta tehdä, kuin listata suurimpia inspiraatiota synnyttäviä blogeja. Tämä pätkä blogeja voisi samalla olla siis virallinen kiitos teille kaikille ihanille, kun olette salakavalasti koukuttaneet minut tänne bloggailun lumoavaan (ja niiin koukuttavaan!) maailmaan ja potkineet persuksille oman blogin perustamisessa ihan vain tietämättännekin.

1. Paras aika vuodesta
Jokainen, jolle tämä blogi on tuttu, tuskin kaipaa selityksiä. Postauksia tulee kateellisenkovaa tahtia ja laatu on aina taattu! Ehdottomia suosikipiirteitä ovat soljuva ja hauska teksti sekä kirjoittajan oman näköinen tyyli. Vaateet eivät heittele tyyliltään laidasta laitaan vaan trendeistä poimitaan ne, jotka sopivat omaan garderobiin. Muidun listaukset ovat myös ihan kurkoja!

2. My LOUDspeaker
Tätä ihanuutta olen seurannun ihan alusta saakka ja tiirailin itseasiassa päätähden aiempaakin tuotantoa The Good Ones-blogissa. Tyttönen tekee onnistuneita postauksia vaatteidensa lisäksi arkisistakin asioista ja saa ne kuulostamaan niin nätiltä. Minusta sivuston ulkoasukin on jotenkin tavattoman kaunis kaikessa yksinkertaisuudessaan.

3. Merikarhu
Tajuttoman ihania kuvia, kollaaseja ja t-paitatyylejä! Neidin musiikkimaku on myös hämmäsytyttävän paljon samanlainen kuin itselläni, siis aivan mielettömän hyvä (;

4. Bellazza Blogg
Joku tajuton taika tässä blogissa on, se saa joka ikinen kerta minut jättikokoisen motivaation ja inspiraation kouriin. Kuvapainotteisten postausten ehdoton kingi!

5. luxurious
Niinä päivinä kun olo on tyhjä, tekemistä ei löydy tai ajatus ei kulje tämä blogi on aivan omiaan. Voisin viettää tuntikausia selaillessani neitosten ottamia kuvia ja heidän asujaan! Ja älkää ymmärtäkö väärin, tyyli puree myös arkena.

6. Focus on fashion
Blogi on minulle ainakin mieltynyt jotenkin kaikkien blogien äidiksi. Ja tämä siis erittäin positiivisessa mielessä! Juttua tulee taattuun tahtiin ja ne käsittelevät tasapuolisesti kaikkia muotiin ja tyyliin liittyviä osa-alueita. Sallalle kuuluu myös erityiskiitos blogini alkuaikojen avustuksesta ja maininnoista omalla puolellaan. Ja hei, tiedänpä ainakin ensi vuoden varalle kenen puoleen kääntyä kun kaverit näyttävät yrmeää naamaa MM-jääkiekkokekusteluissa (;

7. 50% Cotton ja Luxury must be comfortable, otherwise it is not luxury
Nämä jo edesmenneet blogit oli pakko heittää mukaan. Cottonilla oli valtava vaikutus omaan suhtautumiseeni koko blogosfääriä kohtaan, se avarsi katsettani toden teolla. Vendetasta taas tykkäsin kielen ja arviointien perusteella. Hitto teitä kun pistitte pillinne pussiin, minulla on ikävä!

Sarjassamme "linkitän kaikki mahdolliset blogit", voisin heittää tähän myös muistutuksen Mintun ihanasta kesäarvonnasta. Loistavia palkitoja! Ja Mintusta vielä sen verran, että kyseinen leidi kyllä rulaa postaustahdillaan ja tietämyksellään. Minusta Go 4 it vol. 2 on nimenomaan muotiblogi, sillä sieltä saa paljon oikeita tietoa ja faktoja muotiin liittyvistä asioista, suunnittelijoista, mallistoista, historiasta jne.

Ja jotta postaukseni ei venyisi järjettömiin pituuksiin, oli läjää pakko niukentaa. Voin kuitenkin taata, että jokainen onnistunut blogituttavuus on ollut osana minun IOUD-synnytys prosessiota.

Kuvituksesta vastaa tänään iki-inspiraattoriksi muodostunut Agyness Deyn kevään Time Style & Designissa. Kuvat täältä.

Oletteko muuten huomanneet että jokaisella blogilla on ihan selkeät nousu- ja taantumavaiheet? Sitä kai tämä luova työ teettää.. Ja kun kyselyn makuun päästiin, niin kertokaapa toki omat suosikkinne!

Ps. Älkää vain sanoko, että Greyn Anatomia on jäänyt jo kesätauolle, kun sitä ei enää bongaa tv-oppaasta?! En kestää ää..

lauantai 24. toukokuuta 2008

Levis koko homma

Miten nämä Adidaksen mainoskuvat eivät sitten kolahda alkuunkaan? Nuo kaiffarithan (Missy Elliot mukaan luettuna) vaan seisoskelevat tuolla huoneessa kyllästymiseen saakka nähdyissä poseerausasennoissa. Levis tarjoaa jotain paljon parempaa: idearikkaita, huumorilla ja suloisella toteutuksella näpsittyjä otoksia. Tuo perinteisin farkkumainoskin kolahtaa symmetrisyydellään.

Lempparini:
Lähteenä toimii se vanhatuttuluottojuttu.

perjantai 23. toukokuuta 2008

Huippu Muodin Huippu

Kuulun siihen kastiin ihmisiä, jotka säntäilevät torstaisin juuri ennen yhdeksää kohti televisiota ja viime tipassa ehtivät kääntää kanavan subille, jonka mainostäyteisyys pelastaa ja aina ehtii töllön eteen juuri ajoissa. Seuraan siis Heidi Klumin (hahaa oli pakko valita tuo kuva, se oli niin huvittavan järkky!) juontamaa ohjelmaa Muodin huipulla, jonka idea taitaa olla kaikille tuttu: mukaan tulee ryhmä muotisuunnittelijoita, jotka saavat viikoittain mitä kummallisimpia tehtäviä ja joutuvat sitten tulostensa kanssa tuomariston eteen. Huonoin tippuu kisasta.

Minusta kyseinen tunnin muoti-reality ei suinkaan ole moskaa (kuten meidän pojat väittävät) vaan ohjelma tarjoaa koukuttavan mahdollisuuden päästä seuraamaan muotisuunnittelijoiden työvaiheita, näkemyksiä ja haasteita. Mielenkiintoa lisäävät hyvät henkilövalinnat; ulkonäöllään hurmaava Heidi, ainakin tohvelisankarina tunnettu Michael Kors ja Ellen ex-päätoimittaja Nina Garcia. Erilaiset viikkotehtävät luovat myös mielenkiintoa vaihtelevilla ja hauskoilla ideoillaan. Ohjelma ei tarjoa saippuadraaman aineksia, vaikka usein draamaa kylläkin. Kisaajista löytyy aina boheemiset puolet sekä temperamenttia joka lähtöön.

Sarjan monipuolisilla nettisivuilla käytyäni, vakuutuin jopa sarjan todenmukaisuudesta. Luonnokset ja kankaan valinnat eivät näytä olevan sitä kuuluisaa näyttelemistä, vaan nettisivuilta voit klikkailla kuvia niistäkin. !VAROITUS! Sivuja selatessa ei ole vaikeaa saada selville, ketkä kilpailijoista selvittävät tiensä finaaliin. Jos haluat siis pitää jännitystä turvallisesti yllä, kannattaa olla menemättä kurkkailulle.

Tässä pari lemppariasuani viimeisimmistä jaksoista:


Michaelin raikkaan värinen jumpsuitin tapainen luomus sopii kauniisti tummalle hipiälle ja ohjelman sen kertaiseen tehtävään. Keithin tumman sinisestä mekosta ja koruideasta pidin myös paljon. Oli tosi sääli että Keith tippui jo, äijä vaikutti niin lupaavalta! Viimeisen kuvan Allisonin taidonnäytteestä tykkäsin myös. On totta, että asussa ei ole ehkä otettu huomioon mallin muotoja, mutta minusta idea ja kampaus olivat söpöjä. Sönköttäkööt se tuomaristo mitä vain, minusta Allisonin pudottaminen tuossa vaiheessa oli väärä ratkaisu!


Kierrätysmateriaaleista valmistettu vaate oli myös hauska idea ja siinä minusta onnistuivat Laura hauskalla "for nuts only"-mekollaan, Michael tuolla nerokkaalla asuyhdistelmällään ja Uli letitetyllä normi-hamosen näköisellä ihanuudellaan.


Minusta tämän viikon everyday woman-teema oli erittäin hieno idea. Suunnitelijoiden tehtävänä oli siis desingnata (vihaan kun englantia vääntää suomen kieleen mutta what everrr) asut toistensa äideille tai siskoille. Asuista tuli todella monimuotoisia ja se että lavalla nähtiin muitakin kuin langan laihoja ja täydellisen kävelytyylin omaavia malleja, on pelkästään positiivinen juttu. Tehtävässä parhaiten onnistuivat mielestäni Michael (tällä pojulla on jo oikea onnistumisputki!) ja Vincent. (Miten kaksi pienintä naista esittelivät juuri ne onnistuneimmat luomukset? Tästä voisi tietysti päätellä jotain arvostelutottumuksista..)

Kurkkaus tulevaan, katsokaahan miten mahtavilta asut tulevat näyttämään tuotantokaudella numero neljä. Nämähän voisivat olla suoraan jonkun nykyisen huippusuunnittelijan kynästä!

Mites te, oletteko jääneet sarjan armoille vai kiinnostaako kyseinen hömppä pätkän vertaa?
Keitä ovat teidän suosikkinne ja mitä pidätte tuomastosta niin ja, entäs tuo Tim? (;

keskiviikko 21. toukokuuta 2008

Lazy day

Päivinä jolloin on liian väsynyt avaamaan sanaista arkkuaan, on hyvä turvautua valokuviin.

Klikaten suuremmaksi!





sunnuntai 18. toukokuuta 2008

They can in Cannes

Cannesin elokuvajuhlilta otettujen valokuvien selailun jälkeen tulee armoton juhlakuume. Nyt tekisi mieli laittautua tuntikausia, järjestää paniikkikohtauksia naurettavista turhamaisuuksista ja sujahtaa suloiseen mekkoon.

Vaikka Ranskan juhlien asut eivät minua shokeeraavasti yllättäneet tai hurmanneet, pidin silti monesta. Edelleen maanläheiset värit ja laskeutuvat kankaat toimivat. Erityisesti ylemmän kuvan Natalie Portmanin Lanvinin kirkkaan lila mekko ja Ziyi Zhangin räikeät asusteet kolahtivat. Brad Pitt ja Angelina Jolie taas taisivat olla illan kuvatuin pariskunta ja hyvältähän he näyttävätkin yhdessä. Kesän juhliin voisin tavoitella tuollaista alemman kuvan Cate Blanchett-meininkiä, tosin jollain muulla kun Armani Privén versiolla. Asukokonaisuus on samalla aikaa hempeä ja seksikäs.

Mitä mieltä te olette tämän vuoden Cannesilaisten tarjonnasta? Piristys vai pettymys? Onko muuten muita jotka vihaavat piristys/pettymys tyyppisiä sanapareja? :D

Lähteet click ja click.

Lähiaikojen sitaatit

"Jihaa!" for:

Uusin Elle pamahti postiluukusta pari päivää sitten. Ensimmäiseksi kyllä mietin, että onpa lehdellä ollut rankka laihdutuskuuri, sehän on melkein puolet ohuempi kuin ensimmäinen numero! Vaikka toisaalta viime kuun paksuus taitaa johtua mainostajista, jotka tarttuivat ensimmäisen numeron mainosmahdollisuuksiin. Lehden mukana tuli myös Moschinon uusimman tuoksun Hippy Fizzin näytepullo, jonka ensinuuhkailut vakuuttivat että hajuvesi olisi melko varma ja tavanomainen valinta. Vielä en ole itse lehteä ehtinyt kauheasti lukea, mutta eiköhän tänään liikene siihenkin aikaa.

"Nam" for:

En edes muistanut, että tällaisia on olemassa! Eilisten irtokarkkihyllyjen edessä (meidän S-marketissa on muuten surkea valikoima!) en voinut olla kaappaamatta yhtä suloista karkkikaulakorua matkaani.

"Thanks" for:

Tämä Freemanin voide kantapäille pelastaa päiväni. Koostumus on sopivan paksu ja tuoksu luumun ja piparmintun hurmaava yhdistelmä. Suosittelen!

"Hihiiiii!" for:

Se on täällä! Tai jos ei nyt ihan vielä täällä, niin ainakin paljon lähempänä jo. Elokuvan ensi-iltojen seurailu antaa myös hyvän mahdollisuuden tiirailla Sinkkuelämän näyttelijöiden asuvalitoja. Kaikki hameet ovat oikeastaan aika onnistuneita luomuksia, lukuunottamatta oikean kuvan Kim Cattralin hamosta. Minusta se on jotenkin kummallinen ja liian piukka."

"Hahah" for:

Rachel Bilsonin yksinkertaisen asun täydentävät hauskat, ihonväriset kengät, joiden malli on hieman poikkeava. Myös ranteessa keikkuva kasa renkaita saa naamani vihertämään kateudesta, tästä on tainnut olla puhetta ennenkin..

"Mitä?!" for: Tuttavani lähetti eilen Jyväskylän seudulta kuvaviestin ja ei, en voi uskoa näkemääni vieläkään. Autoja koristi roima lumikerros, mitä tämä nyt on?! Se sääukko vois nyt lopetella leikkimisensä ja pitää huolen, että viimeiset kouluviikot näyttävät, kuulostavat ja tuntuvat kauniilta. Tsemppiä pohjoiseen!

"Jees!" for:

Kuvien maskuliininen selkeys vetoaa. Voisinkin vetää römppä-sunnuntain vaatteiksi daddyn kangashousut ja jättikokoisen paidan.

Lähteet A, B, C

torstai 15. toukokuuta 2008

Flowerbomb

Olen kiinnittänyt huomiota siihen, että blogissani on jo nyt vilissyt hirmuisesti kukkakuvia. Aitojen kasvien lisäksi minäkin olen ihastunut kevään kukkatrendiin.


Satun vain olemaan niitä ihmisiä, joiden sydän alkaa hakata tuhatta ja itsevarmuus heitellä nollasta yhteen (asteikolla nolla-sata) heti hametta käyttäessä. Olen kyllä ahkerasti opetellut ja myös lisännyt mekkojen sekä hameiden käyttöä lähiaikoina.

Ja miten tämä liittyy aiheeseen? No, olen tehnyt päätöksen, että en lähde metsästämään itselleni kesän must-have vaatetta, kukkamekkoa. Jos sellainen vastaan kävelee, niin voin taata että tarjoan hyvän kodin mutta koska tiedän että käyttö jäisi jalkakammoni vuoksi melko vähäiseksi, ajattelin säästää aikaa ja rahaa jättämällä hamosen hankkimatta.

Olen kuitenkin niin ihastunut kyseiseen trendiin, että näkisin varmasti painajaisia jos jäisin kukitta. Tämä taas tarkoittaa sitä, että minun on kerättävä nuput varastoihini jossain muussa, kuin hameen muodossa. Koruina, kenkinä, laukkuina, paitoina, pantoina, huiveina jne.

Tässä kollaasi kukkakuosilla koristelluista asusteista. Hullaannuin täysin nähdessäni style.comissa nuo ihanat kukkarintaliivit, tuollaiset on saatava! Katsokaa nyt miten suloiset, halleluja! Myös erityisesti hiussomisteet saavat sydämeni puolelleen. Alempaan kollaasiin keräsin catwalkin kuokkasomisteita muussa kuin hameen muodossa. Ette muuten arvaa miten vaikeaa oli!

Nämä kukkaisviritelmät ova kuitenkin ehkä vähän liian erikoisia, en usko että jättihatulle tai Christian Lacroixin suurelle kukkapannalle löytyisi käyttöä ainakaan minun kaapissani. Kuvat muuten molempien kevään Haute Couturea täältä. Ehdottomalla ykkössijalla ostoslistallani kuitenkin keikkuu täydellisen kevyt, ehkä sifonkinen, monikäyttöinen kukkasomisteinen paita. Pari varteenotettavaa vaihtoehtoa on kävellyt vastaan, mutta tähän duuniin ei ihan mikä vaan kaksihihainen kelpaa. Uskon kuitenkin, että kohtalo saattaa minut ja päiväunieni kohteen yhteen vielä joskus.

Loppuun ei tietenkään voi olla laittamatta paria kukkaa (;

Tiedän kyllä, että sinivuokot ovat rauhoitettuja mutta eikö olekin edes vähän sallittavampaa, kun keräsin ne omalta pihalta?


Kukkatrendiltä ei ole voinut välttyä keväällä, mikä on teidän suhtautumisenne siihen? Entä missä muodossa aiotte kukittautua, sen hameen tavoin vai jotenkin muuten?

Ps. Tiedän että kollaaseissa on opettelemisen varaa, mutta nyt on oikeasti kiiire enkä ehdi fiksailla sitä, saatika tarkistaa kirjoitusvirheitä.

tiistai 13. toukokuuta 2008

Lionkings

Voisi tietysti olla kaikin puolin järkevää tehdä postauksia varastoon, mutta tämä aihe polttelee näppejä niin rajusti, että taidan julkaista tekstin heti. Vaikka aihe ei kuulu mitenkään muotibloggailuun, en vain voi olla tarttumatta siihen! Nimittäin jääkiekkoon, tuohon sekopäiseen lajiin jossa pitkillä tikuilla yritetään törkkiä sellaista puuteripurkin kokoista mustaa länttiä maaliksi kutsuttuun verkkoviritelmään.

Olen yllättynyt, miten suurta mielenkiintoa kiekkoilu on herättänyt täällä muotiblogimaailmassa. Pelejä ja pelaajia tiiraillaan uskomattoman tarkkaan. Hauskaa tästä tekee se, että suurin osa muotibloggareista ovat naisia, jotka tunnetusti unohtavat termistön heti ja seuraavat pelaajan kasvoja tarkemmin kuin kiekkoa. Mutta tämähän ei haittaa, kyllä Meidän Leijonien naamoja kelpaa tiiraillakin (;

Itse olen ollut kiekkohullu pikkutytöstä lähtien. Tosin huuluuteni rajoittuu vain MM-kisoihin ja Suomipeleihin. Eihän niissä muuten mitään intoa ole?! Piru vain, kun tänä vuonna pelit tulevat niin myöhään ja seuraava päivä menee kuta kuinkin pipariksi, mutta onhan se sen arvoista! On sinäänsä hyvä, että keskiviikon peli USA:ta vastaan tulee kahden maissa yöllä, koska niin myöhään en viitsi itseäni kuintenkaa kiduttaa ja saan siis nukuttuakin. Tuo peli olisi kyllä ollut kiva nähdä suorana, niin hullu oli ensimmäinenkin peli Yhdysvaltoja vastaan. Pitemmittä (vai voiko tätä pitemmäksi aloitus enää mennä?) puheitta itse aiheeseen: suloisiin kiekkoleijoniimme!

Ihan ykkösjätkät! Se mitä minä olen katsellut ja kuunnellu kertoo vakuuttavasti, miten Antti Pihliström ja Mikko Koivu ovat toimineet Suomen otteluissa pelastajina. Ja siis tuo ulkonäkö..

Sallan lisäksi Niko Kapanen hurmaa myös minut. Ylemmän kuvan Antin ja Nikon lisäksi joukkueesta löytyy lisää pellavapäitä, nimittäin oikealla oleva Jussi Jokinen. Tummaa mieskomeutta taas tarjoilee Tuomo Ruutu. Olen muuten huomannut että herra Ruudun mahdollisesta tyttöystävästä käydään tiivistä keskustelua mediassa, selvyyttä vailla. En taida olla siis ainoa, joka näitä seikkoja pohtii..
Kyllä näissä kokeneemmissa leijonissa luotto lepää ja silmät myös! Charmanttia olemusta tarjoilvat Saku Koivu, Teemu Selänne ja joukkueen kapteni Ville Peltonen. Tuo oikeanpuoleisin kuva vähän pisti kyllä mietimään, eikö Ville ole kaukalossa ainakin aina ihan etuhampaaton?

Jenkkejä vastaan pelattaessa villintyneet kiekkoleijonat Olli Jokinen ja Anssi Salmela. Mikä tässä hei oikeasti on kun tekisi mieli liimata lähes jokaisen Suomen maajoukkuelaisen naama seinälle tuon karskin ja komean ulkonäön takia?! :D

Analyysit ovat sitten täysin omasta päästä laadittuja, enkä niiden todenmukaisuudesta menisi takuuseen, minä kun siis myös satun olemaan perinteinen nainen ilman spesiaaleja kiekkofaktoja. Seuraavien Canadaa ja USA:ta vastaan pelatusta matsista otettujen kuvien ja tämän erikoisuutena laaditun postauksen myötä toivotan Suomen karjuille ylipaljon onnea, tsemppiä, energiaa ja hyvää tuuria. Toivottovasti te velikullat tulette voittamaan kultaa!

Kaikki kuvat Yleltä.


Nyt heitän pallon, tai siis kiekon, teille. Mitä mieltä olette tämän vuotisesta Leijona kokoonpanosta? Entä kuka on oma suosikkinne vai kiinnostaako mailalla mätkiminen alkuunkaan? En taida myöskään olla ainoa, joka on täysin hurmaantunut noista hurmureista? Feel free and tell me!