keskiviikko 28. toukokuuta 2008

Rockers

Niin kuin varmasti moni muukin, myös minä voin esittää muille blogimaailmassa kirjoittaville suuren kiitoksen siitä, että lähdin itse tähän hullun mahtavaan muotiblogimeininkiin mukaan. Taipaleeni muiden blogien kanssa taisi alkaa viime syksynä, mutta vasta tähän maailmaan kunnolla uppoutuneena, joulun tienoilla, motivoiduin täysin ja aloin vakavissani harkitsemaan oman blogini pystyyn pistämistä. Ajatus siitä, että pääsisi aukomaan päätään tähän vielä melko pieneen Suomen piiriin oli erittäin houkutteleva. On mahdollisuus puhua niin paljon muodista ym. härdellistä sen ympärillä, kuin vain innostukseltaan ehtii.

Tänään, blogini ensimmäisenä kuukausipäivänä (oikeasti se oli jo eilen, mutta eihän kukaan pientä virhettä huomaa!) voin kyllä sanoa, että olen erittäin iloinen otettuani vihdoin tämän askeleen ja kasattuani blogini kokoon. Ainakin nämä viime viikot ovat olleet ihan superit! (:

Tämän oodinalun jälkeen ei voi muuta tehdä, kuin listata suurimpia inspiraatiota synnyttäviä blogeja. Tämä pätkä blogeja voisi samalla olla siis virallinen kiitos teille kaikille ihanille, kun olette salakavalasti koukuttaneet minut tänne bloggailun lumoavaan (ja niiin koukuttavaan!) maailmaan ja potkineet persuksille oman blogin perustamisessa ihan vain tietämättännekin.

1. Paras aika vuodesta
Jokainen, jolle tämä blogi on tuttu, tuskin kaipaa selityksiä. Postauksia tulee kateellisenkovaa tahtia ja laatu on aina taattu! Ehdottomia suosikipiirteitä ovat soljuva ja hauska teksti sekä kirjoittajan oman näköinen tyyli. Vaateet eivät heittele tyyliltään laidasta laitaan vaan trendeistä poimitaan ne, jotka sopivat omaan garderobiin. Muidun listaukset ovat myös ihan kurkoja!

2. My LOUDspeaker
Tätä ihanuutta olen seurannun ihan alusta saakka ja tiirailin itseasiassa päätähden aiempaakin tuotantoa The Good Ones-blogissa. Tyttönen tekee onnistuneita postauksia vaatteidensa lisäksi arkisistakin asioista ja saa ne kuulostamaan niin nätiltä. Minusta sivuston ulkoasukin on jotenkin tavattoman kaunis kaikessa yksinkertaisuudessaan.

3. Merikarhu
Tajuttoman ihania kuvia, kollaaseja ja t-paitatyylejä! Neidin musiikkimaku on myös hämmäsytyttävän paljon samanlainen kuin itselläni, siis aivan mielettömän hyvä (;

4. Bellazza Blogg
Joku tajuton taika tässä blogissa on, se saa joka ikinen kerta minut jättikokoisen motivaation ja inspiraation kouriin. Kuvapainotteisten postausten ehdoton kingi!

5. luxurious
Niinä päivinä kun olo on tyhjä, tekemistä ei löydy tai ajatus ei kulje tämä blogi on aivan omiaan. Voisin viettää tuntikausia selaillessani neitosten ottamia kuvia ja heidän asujaan! Ja älkää ymmärtäkö väärin, tyyli puree myös arkena.

6. Focus on fashion
Blogi on minulle ainakin mieltynyt jotenkin kaikkien blogien äidiksi. Ja tämä siis erittäin positiivisessa mielessä! Juttua tulee taattuun tahtiin ja ne käsittelevät tasapuolisesti kaikkia muotiin ja tyyliin liittyviä osa-alueita. Sallalle kuuluu myös erityiskiitos blogini alkuaikojen avustuksesta ja maininnoista omalla puolellaan. Ja hei, tiedänpä ainakin ensi vuoden varalle kenen puoleen kääntyä kun kaverit näyttävät yrmeää naamaa MM-jääkiekkokekusteluissa (;

7. 50% Cotton ja Luxury must be comfortable, otherwise it is not luxury
Nämä jo edesmenneet blogit oli pakko heittää mukaan. Cottonilla oli valtava vaikutus omaan suhtautumiseeni koko blogosfääriä kohtaan, se avarsi katsettani toden teolla. Vendetasta taas tykkäsin kielen ja arviointien perusteella. Hitto teitä kun pistitte pillinne pussiin, minulla on ikävä!

Sarjassamme "linkitän kaikki mahdolliset blogit", voisin heittää tähän myös muistutuksen Mintun ihanasta kesäarvonnasta. Loistavia palkitoja! Ja Mintusta vielä sen verran, että kyseinen leidi kyllä rulaa postaustahdillaan ja tietämyksellään. Minusta Go 4 it vol. 2 on nimenomaan muotiblogi, sillä sieltä saa paljon oikeita tietoa ja faktoja muotiin liittyvistä asioista, suunnittelijoista, mallistoista, historiasta jne.

Ja jotta postaukseni ei venyisi järjettömiin pituuksiin, oli läjää pakko niukentaa. Voin kuitenkin taata, että jokainen onnistunut blogituttavuus on ollut osana minun IOUD-synnytys prosessiota.

Kuvituksesta vastaa tänään iki-inspiraattoriksi muodostunut Agyness Deyn kevään Time Style & Designissa. Kuvat täältä.

Oletteko muuten huomanneet että jokaisella blogilla on ihan selkeät nousu- ja taantumavaiheet? Sitä kai tämä luova työ teettää.. Ja kun kyselyn makuun päästiin, niin kertokaapa toki omat suosikkinne!

Ps. Älkää vain sanoko, että Greyn Anatomia on jäänyt jo kesätauolle, kun sitä ei enää bongaa tv-oppaasta?! En kestää ää..

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Joo, kyllä se jäi kesätauolle :( En tiedä miten kestän odottaa syksyyn saakka taas uusia jaksoja, mutta onneksi veljelläni on kakkoskauden dvd-boksi pahimpiin vieroitusoireisiin :D

Jose / ajastaika.com kirjoitti...

Jos pelkästään suomenkielisiä blogeja tarkastellaan niin suosikkeihini kuuluu mm. Concoction (upeita valokuvia), Blog of clothes (ihania & tyylikkäitä asuja), Mangolisa (hauskoja juttuja joille saa välillä nauraa vedet silmissä), Dirty pretty things (persoonallinen tyyli & hienoja kuvia)... Listaa voisi jatkaa vielä vaikka kuinka pitkään! Mahtavaa miten Suomen blogosfääri on viimeisen vuoden aikana kehittynyt koko ajan vain parempaan suuntaan. :)

Salla kirjoitti...

Äääää, kiitoksia ihan kauheasti! :) Tuo muotiblogien äiti vertaus oli ihana! :D

Becka kirjoitti...

Every: Nouu, minunkin täytyy kyllä keksiä jostain nu tuotantokaudet! Tai sitten vain ladata jatkoa ..ei vaan, ei sitä viitsi eteenpäin katsoa (:

Jose: Apua! Miten en ole ennen törmännyt tuohon Cancoctioniin, ihana! Ja Dirty pretty things on myös erittäin kiinnostava tuttavuus (:

Salla: Hahah, kiitos vain sulle! (:

Aija kirjoitti...

iik, kiitti kamalasti kilteistä sanoistasi :)) piristi päivää!

merikarhu kirjoitti...

Ihania kuvia ja kiitos linkityksestä ja kehuista!<3

Becka kirjoitti...

Aija ja merikarhu: Eipä mitään, kiitos teille (:

Stella kirjoitti...

Hui, suurkiitos maininnasta ja kauniista sanoistasi! Mahtavaa päästä mukaan tuolle sinua inspiroineelle listalle :)

Becka kirjoitti...

Honey junkie: Hihii, eipä mitään (: